Päivä 40. Homesuojaus

Sunnuntaina 4.11. oli suht aurinkoinen poutapäivä. Päätimme tuolloin homesuojata kotimme Virtasen Homeentappajalla.

Teimme ohjeen mukaisen ohennuksen. Käytimme käsikäyttöistä ruiskua ja pensseliä. Oli helppo työ ja aine saatiin hyvin hirteen imeytymään.

Mieheni bestman Ville tuli ystävänsä kanssa tuona päivänä tontille käymään.

Vieraat totesivat, että suojauksen toteuttamisen toimintamalli oli erinomainen: Isäntä ruiskutti käsiruiskulla parin sekunnin verran homeen estoaineen seinään ja heti perään vaimo hikihatussa pensselillä siveltelemällä imeyttää aineen hirren sisään.

Vasta sen jälkeen on seuraavan kohdan suihkutuksen vuoro. Muuten aine olisi alkanut valumaan ja mahdollisesti kuivunut noroina hirren pinnalle.

Mutta kumpikohan työvaihe oli työläämpi?! Ruiskutus vai sively?! Meillä oli siis perinteinen työnjako, minkä vieraatkin hyväntahtoisesti heti totesivat. 😊

Virtasen Homeentapaaja meni todella sujuvasti sisään hirteen, kun heti ruiskuttamisen jälkeen tuli sivellä. Vasta sivelyn oltua valmis, oli järkeä ruiskuttaa seuraava kohta. Muuten aine olisi saattanut imeytyä epätasaisesti ja myös liian nopeasti.

Moni epäili, että olisi liian kosteaa tässä vaiheessa syksyä tehdä homesuojausta. Ei ollut. Olimme todella tyytyväisiä lopputulokseen.

Homesuojauksen teimme siis ensimmäisen pystytysviikon jälkeen, kuten kaikki ohjeistivat. Tällöin eivät mm päätykolmiot olleet vielä asennettuina.

Honkarakenteen Pertti Sahi porukoineen homesuojasi puolestamme piiloon jäävän seinän päätykolmion sekä molempien päätykolmioiden ulkopinnat. Emme olisi päässeet ilman tikkaita tai muita apuvälineitä korkealle katon harjaan asti.

Päätimme, että maalaamme vasta keväällä talon ulkopinnat. Pitää vielä hieman pohtia lopullista väriä. 😊

www.virtasenmaalitehdas.fi

Kaikki kuvat ovat omia, jollei toisin mainita. Kuvien käyttö ilman asianmukaista viittausta kuvan alkuperään on kielletty.

Päivä 35. Merkittävä infrastruktuurin parannus – Bajamaja Pasi Kuikka saapuu työmaalle

Tilasin ensin tarjouksia usealta yritykseltä. Pasi Kuikka oy tarjosi parasta kokonaisuutta. Ja soitinpa jopa Pasi Kuikka oy:lle. Juttelin pitkään mukavia Tomin kanssa. Oli asiakaslähtöistä palvelua ja myös ripeää toimintaa.

Lopulta tein tilauksen näppärästi vain simppelillä sähköpostilla sunnuntaina päivää ennen pystytysporukan saapumista ja hotelli-helpotus oli tontilla jo tiistaina!

Pertti Sahin pystytysporukka käytti sinistä ovea kuulemma saman tien. Ja niinhän sen pitää ollakin. 😊

  

Pohdimme pitkään Bajamajan vuokrausta.

Vielä ei ole joka kunnassa rakennuslupaan velvoitettu rakennuttajaa hankkimaan wc-fasiliteetteja työmaalleen. Mutta työmiesten kanssa kun juttelee, niin kyllä bajamajaa pidetään ensiarvoisen tärkeänä.

Jos lasketaan, että työmiehen tulee kesken päivän käydä pienessä kopissa, niin toiminnon toteuttaminen lähi-huoltoasemalla vie matkoineen päivineen vähintään 25 minuuttia /kerta. Ei tarvitse montaa kertaa työmiehen viikon aikana vessaan yllättäen päästä, kun jo investointi maksaa itsensä takaisin. Varsinkin jos urakat laskutetaan tuntiveloituksina.

Ja onhan tässä vielä omatkin tarpeet, kun työpäivän aikana juodut tsufeet pyrkii päivän lopussa kehosta väkisin poistumaan. 😊

www.pasikuikka.fi

Kaikki kuvat ovat omia, jollei toisin mainita. Kuvien käyttö ilman asianmukaista viittausta kuvan alkuperään on kielletty.

Päivä 34. Pystytys alkaa

Honkarakenteen valitsema pystytysporukka saapui tontille maanantaina 29. lokakuuta. Oli rapsakka pakkasaamu ja kiva auringon paiste. Voiko näin syyskaudella enää parempaa keliä pystytykselle toivoa!

Olimme siis tilanneet talotoimituksen yhteyteen pystytyksen, mikä onkin toimitustapana ilmeisesti kaikkein yleisintä. Pystytysporukanmme nokkamiehenä toimi Pertti Sahi. Mukava ja erittäin asiallinen kaveri, kuten koko porukka.

Pystytysporukka oli erittäin tyytyväinen perustuksien laatuun. Ei tarvinnut tehdä mitään lisäviilauksia. Pääsivät latomaan hirsiä perustuksien päälle suoraan. Rakennus MAN oli hoitanut työnsä hyvin.

  

Päivän päätteeksi oli hirsikehikko jo valmis. Me ja naapurit hämmästelimme pystytystiimin nopeutta ja tehokkuutta.

  

  

  

Katsojat kommentoivat, että ei tarvinnut porukan keskenään asioista neuvotella. Kaikki tiesivät työnjaon ja etenemisen todella jämptisti. Oli kuulemma ihan ilo katsoa. Allekirjoittanut oli valitettavasti töissä, joten tästä ei päässyt nauttimaan samalla tavalla. Toki illalla oli kiva nähdä aina kuinka päivän aikana työt olivat edistyneet.

  

Seuraavana päivänä oli kattotuolien asentamisen vuoro. Paikalla oli nosturi myös toisena päivänä. Nostot onnistuivat aivan loistavasti. Näin talo alkaa olla jo harjakorkeudessa.

Vastaava työnjohtaja, Harri Lauronen, oli säännöllisesti paikalla valvomassa pystytyksen asianmukaista etenemistä.

Pystytys oli niin nopeaa, että harjakaispullakahvit tarjottiin totaalisen jälkijunassa.

Kuvat alla ovat ensimmäisen pystytysviikon jälkeen.

  

  

Päivä 29. Talotoimitus

Onneksi ”jo” pari päivää ennen talon toimituspäivää, eli maanantaina 22.10 illalla iski tajuntaan, että tonttimme oli sillä hetkellä pelkkää savivelliä. Savi tulisi olemaan kohtalokkaasti kaikkien tontille kävijöiden saappaissa kiinni. Ja etenkin pystyttäjien. Ja vaikka talotoimituksen paketit asetetaan lavojen päälle, niin lavat olisivat suoraan mudassa. Ja hirret ovat painavia. Kauhukuva hirsitalon sijaan nousevasta savimajasta piirtyi verkkokalvolleni.

Sitten puhelinsoittoja, että tarvitaan ylimääräinen kuorma sepeliä. Rauno (Vihdin PRK) hoiti seuraavana päivänä homman. Oli tehty reilu 80 m2 sorapeti talopaketille. Talon edessä oli myös hiekkaa asianmukaisesti tasotettuna.

En olisi uskonut, että Rauno kaivinkoneensa ja työmiestensä kanssa pelastaisi meidät näin monta kertaa.

 

Kuvat yllä: edellisenä iltana iltavalaistuksesssa näkymä tontille, mihin loppulta asetettaisiin talopaketti. Edessä näkyy muutama terassia varten tehty paalu ja taka-alalla on tekemämme taukomaja

Keskiviikko aamuna 24.10. oli sovittu, että menen klo 7.00 rekkaa vastaan Keimolaan. Ensin ajetaan katsomaan paikat. Rekka oli kuitenkin perävaunullinen ja siksi mm kääntymiset tuli katsoa etukäteen.

Kuski oli huippumukava ja rauhallinen. Hän tarvitsi vähän apua tavaran purkamisessa.

   

Periaatteessa kuorman purkaminen oli ihan ok homma. Sää vaan sattui olemaan turhan tuulinen ja kylmä. Noin 3 tuntia meni purkuun. Muutama tuote oli ilman suojausta, ja niihin laitettiin pressut. Paksujen pressujen 8 x 10m laittaminen yksin korkeiden päätyjen tai räystäspuiden päälle ei ollut helppoa. Kyseessä ei siis ollut muovisen (kesto) ruokakassin ohuiset vihreät pressut vaan paksut, harmaat ja kestävät pressut. Kohtalainen tuuli oli vielä mukana. Tähän hommaan suosittelen, että on vähintään 2 henkilöä tekemässä. Ja kovalla tuulella tai jos talopaketti on iso, niin 3 henkilöä on aina parempi.

Olimme varanneet ohjeiden mukaan lavoja vajaan 30 kpl tontille. Myöhemmin päivällä saapui Ruukin kattopellit ja 2 päivää myöhemmin tuli kattotuolit.

  

  

Samalla alkoivat syysmyrskyt. Tuuli oli kova ja pressuja on oltu laittamassa useasti. Onneksi ei silloin ollut satanut, kun pressu oli lähtenyt irti.

Lauantaina 27.10 oli kova myrsky ja pressut olivat lähteneet jälleen kerran irti. Olimme parisen tuntia lauantaina laittamassa pressuja kiinni. Onneksi saimme pari korttelia kauempana asuvan “konsultin” rekrytoitua avuksemme. Ilman kolmatta henkilöä ei kovassa myrskyssä hommasta olisi tullut mitään. Suuret kiitokset vielä konsultille!!

Tällä tuurilla päästiin pystytysporukan saapumiseen asti. Kaikki oli kuivaa ja puhdasta. 😊

Kaikki kuvat ovat omia, jollei toisin mainita. Kuvien käyttö ilman asianmukaista viittausta kuvan alkuperään on kielletty.

Päivä 18. Taukomajan pystytys alkaa

Meillä allekirjoittanut on vaatinut, että taukomajan tulee olla kunnollinen. Eikä siippa tästä ajatuksesta kovasti hanttiin ole laittanut. Etsimme monta kuukautta hyvää työmaakoppia.

Suurin osa myytävistä haisee homeelle. Ja myyjätkin sanovat usein ilmoituksessaan, että hometta on. Ja joskus ei ole sanottu, mutta kuvista kasvusto näkyi. Uuden vuokraus oli kallis vaihtoehto.

Pitkällisten pohdintojen jälkeen päädyimme Luoman Puutuotteen 11 m2 Lillevillaan. Tarkoituksena oli, että majan paketti maksaa jonkun verran ja sen päälle tarvikkeet vievät muutaman satasen. Vedetään sähköt ja haalitaan nurkista pöytä ja muutama tuoli, jotta saadaan toimiva taukotila sekä tila piirustuksille, materiaaleille, vaatteiden vaihtokoppi, jne. Ja myöhemmin maja toimii puutarhakalusteiden talvivarastona sekä mahdollisesti saadaan siitä pienimuotoinen kesähuone.

Helpommin sanottu kuin tehty.

Ensimmäinen rakennuspäivä oli jo hieman kesän helteitä viileämpi. Ja illalla oli jo kastetta. Emme olleet aiemmin tämäntyyppistä majaa pystyttäneet, joten muutama pieni, mutta oleellinen tekninen asia oli vielä tuntematon. Kuten 44 mm paksujen hirsien vääntyminen kieroon. Ja etenkin niiden suoristaminen oli uutta.

Lähdimme heti aamusta reippain ottein etenemään, koska halusimme saada majan valmiiksi. Tottakai kehiin tuli molemmilta näkemystä, kuinka asiat tulisi toteuttaa. Siis erilaisia näkemyksiä. Sivutuotteena tuli pienimuotoista ”perhe-kuunnelmaa” ja pari naapuria aloittikin ruohonleikkuun. 😊 Homma lähti kyllä etenemään ihan nätisti pienen alkulämmittelyn jälkeen.

  

Päivän päätteeksi saapui tuttu kaveri avuksi. Onneksi.

Homma meni siltä illalta suorastaan ”kuutamourakoinniksi”. Meillä ei nimittäin ollut muuta valoa kuin katuvalot ja kännykät. Jorma kävi onneksi hakemassa kotoaan välineitä. Samoin saunanlämmityksen aikaan olivat naapurit kotona, ja saimme heiltä paljon välineitä lainaksi. Suuri kiitos kaikille avusta!

 

Olemme mieheni kanssa monta remonttia tehneet ja teettäneet nyt jo puretussa kodissamme. Eli emme ole ihan ensimmäistä kertaa vasaraa käyttämässä. Mutta silti itse lähdin liian kevyin ajatuksin tähän taukomajan pystytyspuuhaan.

Kun kahtena viikonloppuna olimme sekä lauantait että sunnuntait taukomajaa kirjaimellisesti aamusta iltaan rakentaneet, niin vihdoin tajusimme monta totuutta:

  • Meillä menee turhaan energiaa ja aikaa taukomajan pystytykseen, kun pitäisi olla tutkimassa ja pohtimassa muita urakoita. Kuten maalämpö, sähkö & LVI.
  • Onneksi emme ole ajatelleet rakentavamme uutta kotiamme itse. Miten niin isosta urakasta selviäisimme, kun 11 m2 tönön pystytys on näin työlästä.
  • Hyvät työmiehet ovat ammattilaisia. Käytä niitä.

Pystytysporukka tuli maanantaina 29.10. Onneksi saimme majan ajoissa käyttökuntoon.  🙂

 

Kuten kuvista näkyy, niin urakan aikana olivat käytännössä puista lehdet tippuneet.

Kaikki kuvat ovat omia, jollei toisin mainita. Kuvien käyttö ilman asianmukaista viittausta kuvan alkuperään on kielletty.

 

Päivä 14. Perustukset

Rakennus MAN Oy on valittu perustusten tekemiseen. Heidän kanssaan oli vastaava työnjohtaja Harri Lauronen ja muut toimijat ympärillämme olleet useinkin tekemisessä. Ja kaikki olivat hyvinkin tyytyväisiä, että MAN oli valittu. Toimijoiden keskinäinen hyvä yhteistyö on tärkeää, koska se vaikuttaa sekä aikatauluun että lopputulokseen.

Perustuksien rakenne oli perustussuunnitelman mukainen. Betonikehä, minkä päälle talo rakentuu oli tehty niin, että ulkopuolella on betoni ja sisäpuolella on kaksi styroksilevyä vastakkain.

Ja työn lopuksi jää aina jonkun verran jämä-betonia. Useimmiten jämä-betoni kaadetaan tontille, josta se myöhemmin voidaan kuljettaa pois. Betoni-kakku poistettiin heti seuraavien vaiheiden tiellä. Onneksi Vihdin PR-Rakennus Oy sujuvasti poisti betonikakun tontilta.

Pisteet Rakennus Mannille siitä, että he maksoivat suoraan Vihdin PR-Rakennukselle tästä ylimääräisestä hommasta. Meitä asialla ei vaivattu.

 

  

Perustuksia tehtiin useassa vaiheessa. Ensin toki pohjalle styroksit. Sitten rakennettiin muotti tai kehä, mihin laitettiin raudoitus. Kun kehä oli valmis, näytti talo kokolailla kuivuneelta uima-altaalta. Loppuvaiheessa laitettiin ontelolaatat, niin että ryömintätila jäi alle.

Myös maanrakennustöiden vastaava työnjohtaja kävi muutaman kerran tontilla. Petteri Andersin, DI, tarkisti mm sadevesikaivojen kaadot.

Kaikki näytti hyvältä ja asianmukaiselta.