Talvirakentaminen, pieni ”tilanne päällä” & sisäseinät

Eteisen seinää on asennettu. Hivenen näkyy kuvasta.

Edellisestä jutusta onkin yllättäen kulunut jo kuukausi. Ulkopuolella ei näy oikeastaan mitään muutosta. On siirrytty kokonaisuudessaan sisähommiin.

Meidän rakentamisen ajankohta osui talvelle ilman, että pystyimme tähän itse vaikuttamaan. Luvan käsittely meni Vantaalla varsin pitkäksi, ja viime vaiheessa meiltä kyseltiin yksityiskohtia, mikä venytti entisestään. Siksi aloitimme vasta syyskuussa 2019.

Olohuoneen seinä, toinen puoli levytettynä ja sähkömiesten käynnin jälkeen.
Sama seinä, kun ekovillat on asennettu.

Talvirakentamisesta on sanottu, että työmiehet tms maksavat vähemmän. En kyllä havaitse moista. Joitakin tuotteita saattaa saada ostettua edullisimmin, jos osaa tinkiä. Nimittäin eri tuotteiden myyntien sesongit vaihtelevat, mikä voi vaikuttaa myyjän halukkuuteen myydä edullisemmin. Mutta kyllä se marginaalista on. (Aviomieheni on muuten hyvä tinkimään 😊Voi, Starkki parka! 😊)

Tässä olemme koonneet muutaman aihealueen, mihin talvella rakentaminen mielestämme vaikuttaa. Meillä siis kokemusta vain yhdestä talosta, ja uskon, että monella on toisenlaisia kokemuksia. Niistäkin olisi toki kiva kuulla.

Talvella pimeyden ja kylmyyden vaikutuksesta, yleisesti ottaen ihmiset toimivat hitaammin. Tulee suojautua pakkaselta ja lumelta vähän enemmän. Päivät ovat lyhyempiä. Tämä kokonaisuus vaikuttaa rakentamisen tahtiin.

Meillä oli katto pään päällä jo lokakuussa, niin todellisia, merkittäviä ongelmia ei talvirakentamisesta esiintynyt. Ainoastaan edellä mainittuja talvihaittoja vain.

Levykuivaimet

Ontelolaattojen ja niiden saumojen kuivuminen olisi toki kesällä 2018 (ennätyksellinen hellekesä) tapahtunut huomattavasti yksinkertaisemmin ja nopeammin. Mutta onneksi on levykuivaimet! Meillä olisi tullut useamman kuukauden yllättävä odotus, mikäli Humitorin levykuivaimet eivät olisi olleet käytössä. Levykuivaimet olivat meille siis ainoa vaihtoehto saada kuivaaminen kohdistettua nimenomaan ontelolaattojen saumoihin. Ks aiemmista blogeistani tästä juttua.

Tässä vielä luva öevykuivaimesta. Jos haluat tietää enemmän, niin lue oma juttunsa kuivattamisesta.

Jos joudut rakentamaan talvella, niin budjetoi levykuivaimet. Vaikka varmuuden vuoksi. Jos niitä ei tarvitakaan, ja rahaa jää yli, niin onko se oikeasti ongelma?! Suosittelen Humitorin palveluita. Näppäriä ja nopeita. www.humitor.fi

Kosteiden tilojen sienät nousevat. Otso Korhosen työmiehet hoitavat hommat hyvin ja jämptisti.

Lämmitys

Koska välikatolle ei saanut eristeitä laitettua, niin lämpömme meni nk harakoille koko talven ajan. Lämmöt piti pitää tietyllä tasolla, jotta kuivumista tapahtuu. En osaa edes arvioida kuinka paljon meillä meni energiaa tähän. Voin vain sanoa, että paljon.

Kaunis ajatus oli, että lämmitämme kaiken maalämmöllä. Mutta

  1. Perustusten kuivatuksessa ei ole vielä edes lattialämmitysputkia tontilla, saati asennettuna lattiaan. Maalämmön käyttö ei siis ole mahdollista.
  2. Eihän laitetta voinut heti edes lattiavalun jälkeen asentaa, koska lattia ei ollut kuivunut riittävästi, eikä sitä ollut pinnoitettu (laatoitettu).
  3. Nyt kun lattiavalu on riittävän kuiva, ei ole kuin muutama viikko maalämmön asennukseen ja nyt pakkaset ovat hävinneet, niin väliaikaisen maalämpöä hyödyntävän laitteen asennus jäi toteuttamatta.

Ajatus kaunis, mutta toteutus ontui.

Tom Allen Senera tulee asentamaan huhtikuun aikana maalämpölaitteen paikoilleen.

Sama toisesta suunnasta.
Suihkutila.
Suihkun jälkeen on saunan vuoro.

Pieni ”tilanne päällä” saatiin kyllä aikaiseksi. Väliseinät kun nousivat, niin se tuntui hyvältä. Alkoi näyttää kodilta. Kaikki hyvin, kunnes menimme nukkumaan. Illalla pakkanen kiristyi. Olin jo unessa, kun mies säpsähti ja nousi ylös.

Teknisessä tilassa on vesimittari asennettuna! Väliseinät estävät lämmön pääsyn tekniseen tilaan! Kylmää kylläkin tulee Intello-kankaan läpi ylhäältä. Ja pakkanen oli siis 13 … -18C.

Hän siis hyppäsi autoon, ajoi tontille ja siirsi yhden lämmittimistä tekniseen tilaan. Ei vahinkoa.

Asuinalueellamme oli eräälle rakentajalle käynyt niin, että talo oli kylmillään ja vesimittari oli jo asennettu. Ensimmäiset yöpakkaset (n -6C), kun ilmestyivät niin vesimittari ei kestänyt pakkasta, vaan meni rikki. Aamulla talossa oli hieno geysir. Vesi on mukava sisustuselementti, mutta ei tietenkään tässä määrin. Monta tuntia oli ehtinyt geysir syöstä vettä kaupungin putkesta. Ja vielä kesti monta tuntia, ennen kuin omistaja saatiin kiinni ja suihku suljettua. Siellä kuulemma lainehti jo naapurin tullessa paikalla. Ei kiva yllätys.

Toisin sanoen, olen todella onnellinen, että aviomiehellä välähti. Sisustaminen ei ole meidän kummankaan vahva laji, mutta olemme yhtä mieltä siitä, että sisälle geysiriä emme halua. 😊

Käytävästä käynti makuuhuoneisiin. Gyprocilla päällystetään harkko seinä olohuoneen puolelta. Tulee tasaisempi nopeammin ja eristää vielä lisää ääntäkin. Uskon Gyprocin vaikuttavan suotuisammin sisätilojen kaikumiseen kuin harkkoseinän.

Bajama

Pasi Kuikan Bajamassa käynti kesäkuukausina on miellyttävämpää lämpimällä säällä. Mutta toki hajuhaittoja on talvella vähemmän. 😊

Kun on autoja, on työmiehiä ja on käyttöä Bajamalle.

Säilytys, varastointi

Pakkassäällä tavaroiden säilytys ulkona on helppoa ja turvallista. Mutta toki vain osaa rakennusmateriaaleista voi säilyttää pakkasessa. Muiden osalta (maalit, liimat, teipit) tulee olla huolellinen, että ovat aina lämpimässä. Se tarkoittaa systemaattista työmaan sulkua päivän päätteeksi. Kierrä ja tarkista materiaalien säilytys.

Tarpeellinen kontti.

Meillä oli kontti työmiesten laitteita ja materiaaleja (kuten laatat ja pöntöt) varten. Etukäteen emme voineet tietää, että tuleeko viiveitä ja joudummeko säilyttämään toimitettuja materiaaleja tontilla suunnittelematta ja pidempään. Säilyttäminen talon sisällä ei ole mukavaa, kun töiden tuoksinassa joutuu kuitenkin siirtelemään materiaaleja jatkuvasti. Samoin lattiavalun jälkeen, tulisi lattian kuivua. Eli silloin ei tule lattiaa peittää tavaroilla, jolloin kuivuminen hidastuu.

Talvella tulee siis tarkemmin huolehtia varastoinnista. Kontti on toimiva ratkaisu.

Lumityöt

Mikäli talvi on vähäluminen, niin silloin ei lumityöt rasita. Tänä talvena lunta tuli välillä enemmän, joten mies kävi ensi töikseen työpäivän jälkeen aina tontilla lumityöt tekemässä. Kuulemma teki ”hyvvee” kun sai rutkasti  hyötyliikuntaa ja ulkoilmaa.

Talvella on kuivaa ja kaunista. Muovinen aita ei tahdo pysyä pystyssä lumikuorman takia.

Ihmettelin miksi lumikasat oli työnnetty pitkälle tavarakasojen viereltä. Nyt ymmärrän paremmin, kun näin lumen sulaessa piha on kestänyt hyvänä ilman isoja vesilätäköitä ja kuraakaan ei ole kulkeutunut sisään.

Onneksi on ollut suhteellisen vähäluminen talvi.

Olimme sopineet työmiesten kanssa, että he eivät lumitöitä tee. Tuntuu hölmöltä maksaa siitä heille, kun se ei edistä talon valmistumista suoraan. Välillisesti toki kyllä. Lumen tulo lakkasi melkein seinään kun sisätyöt alkoi, joten järjestely, että mies hoiti lumityöt työpäivän päätteeksi oli onnistunut. Jos aamusta olisi ensin pitänyt mennä tontille ja siitä töihin, niin käytännönjärjestelyt olisivat olleet hankalat.

Meillä on muuten ollut se perinteinen malli, että minä teen lumityöt sitten koko kesän. 😊

Taukomaja

Kesällä on helppo, vaikka auton takakontista pitää taukopaikkaa kahvien ja syötävien kera. Tuolit ja pöydät ulkona, niin aika hyvin pystyy säällä kuin säällä taukoilemaan. Mutta talvella tämä on jo vähän haastavampaa. Monet työmiehet ilmeisesti istuvat autossa sisällä ja syövät lounaansa. Tämä toki toimii myös.

Itse olemme olleet tyytyväisiä, että taukoa on voinut pitää pöydän ääressä taukomajassamme. Siellä on ollut koko ajan plussan puolella lämpö ja valmiudet kahvinkeittoon jne. Myös työmiehet ovat olleet tyytyväisiä.

On se hyvä, että kaikki ovat tyytyväisiä, koska kyllähän siihen paljon aikaa ja energiaa laitettiin. Kannattaa lukea ihan ensimmäisistä blogeista. 😊 Voi sitä tuskaa ja hikeä. 😊

Eritoten on ollut hyvä, että majassa on pidetty piirustukset ja suunnitelmat esillä ja luettavana. Ei ole nämäkään asiat häirinneet rakentamisen keskellä.

Eilen illalla otimme kaikki tavarat ja kivet pois talon edestä. Tässä kuva vielä ennen siistimistä. Tavarat lähti sorttiasemalle saman tien. Kuva otettu 22.3.2019. Mahtava kevätaurinko hellii maisemaa!

Moni onkin kehunut raksamme siisteyttä. Uskon taukomajalla olleen osuutta asiaan.

Tässä siis näitä ajatuksia talvirakentamisesta. Jos saisin valita, niin rakentaisin mieluummin kesällä, mutta aina ei voi valita. Ja loppujen lopuksi, mitään todellista haittaa ei meidän kohdalla talvirakentamisesta ole ollut. Vain hidasteita.

Kevään lämpöä on ihana tuntea !!

Eristykset, käyttövesiputket, SÄHKÖJÄ ja LATTIALÄMMITYSputket

Alla kuvakollaasia edistymisestä viimeisen 2 viikon aikana.

Tästä lähdettiin siis liikkeelle. Lattiat tyhjät ja siivottu.
Kuva: Rakennus Otso Oy
Kuva: Rakennus Otso Oy
Kuva: Rakennus Otso Oy
Kuva: Rakennus Otso Oy
Eristystä kahdessa kerroksessa. Kylmävesiputket ovat alemmassa kerroksessa. Pysyy vesi kylmempänä.

Eristykset asensi Rakennus Otson porukka. LVI-työt asentaa Vesi-Masa Oy. Lattialämmitysputket on asentanut Tom Allen Senera.

Betoniverkko ja lattialämmitysputket on jo myös asennettu. Kuvassa takkavarauksen kohdalla on kovempaa styrofoamia.

Kuvassa alla näkyy hirsiseinistä pistorasioiden paikkoja. Samoin muut mustat putket kuvassa etualalla ovat sähköä. Sähköt meille asentaa Tmi Jarkko Kyllönen.

Makuuhuoneeseen näkymä. Ja sormikin päässyt kuvaan. Seinät on suojattu lattiavalua varten.

Kuvasta alla kannattaa huomata, että punaiset putket ja siniset putket eivät ole kiinni toisissaan. Näin ei lämminvesiputki lämmitä kylmää vettä. Ja toisin päin. Jos vahingossa asentaisi putket keskenään kiinni, niin kraanasta tulisi valitettavasti haaleaa vettä. Kylmä ei olisi kunnolla kylmää ja lämmin olisi pitkään enemmän haaleaa. Tämä ilmeisesti normi-juttu putkareille.

Eteinen ennen lattiavalua. Suojaukset tehty.
Tässä hommat vielä vähän vaiheessa. Kuitenkin loppusuoralla, jotta lattiavaluun voidaan siirtyä.

Seuraavaksi on vuorossa lattiavalu. Olemme siis siirtyneet uudestaan reippaaseen tahtiin ja hommat etenee loistavasti. 🙂

Päivä 64. Maalämpökaivon poraus

Valintamme monen maalämpötarjoajan kohdalla oli Tom Allen Senera. Myyjämme Mika Tolonen on mainio kaveri, joka ymmärtää asiakasta.

Monen eri tarjoajan kanssa keskusteltuamme, tulimme siihen lopputulokseen, että Tom Allen Senera, Thermia ja Inverter yhdistelmä sopivat meilleparhaiten. Valitsimme siis Thermian mallin Diplomat Inverter Mini.

Tom Allen Senera on ollut myös tuttujemme maalämmöntoimittaja. Samoin heistä emme olleet kuulleet ammattialaistenkaan suusta mitään epäilyttävää. Isolla toimijalla on useimmiten parhaimmat prosessit ja kokemusta ratkaista mahdollisia vastoinkäymisiä. Thermia on pitkään ollut markkinoilla, joten huolta merkin toimimattomuudesta ei ole.  Samoin inverter-tekniikka on ollut käytössä jo jokusen vuoden, joten sekin tuntuu ihan järkivaihtoehdolta. Inverter säätää automaattisesti tarpeen /kulutuksen mukaan lämpöä ja veden lämpötilaa. Mini soveltuu pieniin kohteisiin, kuten meille.

Kun tilasimme maalämmön oli rakentamisemme vauhti vielä hurja. Maalämpökaivon poraus tehtiin siis rakentamispäivänä 64. Ja tuolloin oli jo perustukset, pystytys, vesikatto, terassit ja lähes tulkoon myös maatyöt valmiita. Tämän vauhdin vuoksi meille oli ehtona, että poraus tehdään jo marraskuun puolella. Myyjän lupauksen mukaan poraus tapahtui marraskuussa.

Porauskaivon on syytä olla syvä

Ennen maaläpölaitteen asennusta tulee toki porata maalämpökaivo syvälle maahan. Tässä tuli prosessimme ensimmäinen oppi, kun vertailimme eri tietoja ja tarjoajia. Mitä syvempi kaivo, sitä paremmin pystyy maalämmöstä hyötymään.

Alle 100 metrin kaivon kanssa lähtee sähkölämmitys käyntiin jopa jo -20C. Siksi halusimme ehdottomasti, että tarjous sisältää syvän kaivon. Vaikka nyt onkin lämpimiä vuosia takana, niin meidän tuurilla on ensimmäiset talvet uudessa kodissa kuitenkin ennätyspakkasilla. Ja silloin ei ole kiva lämmittää yhtään ylimääräistä päivää tai viikkoa sähköllä. Vaikka käyttäisikin vihreää sähköä, niin mielestäni pitkällä juoksulla ekoteko on, että maalämpö tulee mahdollisimman syvältä.

Keskiviikkona 28.11. alkoi meidän tontilla maalämpökaivonporaus. Porauksen suoritti Rototec. Asiat etenivät ihan ilman hankaluuksia, mutta pienenä yllätyksenä tuli, että kaivoa tuli porata ennakoitua syvempään. Naapureiden harmiksi porausta tehtiin klo 22.00 asti, koska kaivosta tuli yllättävän syvä. Lopulta poraus päättyi vasta seuraavana päivänä. Ja syvyyttä tuli lopulta 170 metriä.

Seinän suojaamiseen emme kysyneet mitään tarkkoja mittoja. Eli kuinka korkealle seinää tulisi suojata, kun kaivo on noin 4 metriä seinästä. Porauksesta saattaa siis lentää pölyä tms seinään, mitä ei helposti saa irti. Poraus hetkellä sää oli suhteellisen tyyni, joten meidän suojaus oli ilmeisen ylimitoitettu. Mieluummin näin päin.

Inverter vai on/off tekniikka

Pitkään pohdimme, että kumpi tekniikka on parempi. On/off-tekniikka on ollut markkinoilla pitkään. Näin ollen se on varmasti toimiva. Mutta osaltaan vanhempaa tekniikkaa.

Inverter säätelee termostaatin omaisesti paremmin lämpöä. Inverter edustaa uudempaa tekniikkaa, joten käyttökokemusvuosia sillä on vähemmän.

Jos vertaisin autoissa manuaalivaihteisia tai automaattivaihteisia tähän samaan ongelmaan. Molemmat vaihtoehdot toimivat. Ja taitaa olla makuasia kumpaa käyttää.

Varsinainen Thermia-laitteen asennus tapahtuu vasta myöhemmin. Ennen asennusta tulee olla mm. lattiavalu valmis. Valitettavasti näin, vaikka olisimme toivoneet, että laitteen voisi asentaa ennen valun lopullista kuivumista. Tietenkään ei voi, koska vasta kuivumisen jälkeen lattia kantaa riittävästi. Tämä tarkoittaa, että lämmitämme kalliimmin nyt uutta kotiamme. Maalämmön säästöliekkiä saamme siis vielä odottaa. 😊

Päivä 62. Sisätöiden aloittaminen

Olemme sopineet Otso Korhosen (Rakennus Otso Oy) kanssa, että hän työmiehineen tekee meillä kaikki sisätyöt. Otso on tehnyt paljon yhteistyötä vastaavan työnjohtajamme Harri Laurosen kanssa. Ja tämäkin partneri on Harrin erinomaisten kontaktien kautta saatu projektiimme mukaan.

Tässä on ennen varsinaisia töiden aloittamisia käyty useita suunnittelupalavereja. Otso on joka kerta havainnut jonkin epäkohdan, mikä on ehditty korjaamaan, ja itse emme olisi niitä huomanneet. Yhtenä esimerkkinä tontin savivelli juuri ennen hirsitalon toimitusta. Saimme savivellin ajoissa selätettyä. Ja ei tullut savesta yhtään kengänjälkeä tai muutakaan jälkeä hirsiin ! 😊

Oli sovittu, että maanantaina 26.11. aloitetaan sisätöiden valmistelut. Valmistelutyöt sisälsivät mm että piirrettiin lattioihin sisäseinien paikat, rakennettiin sahausta varten teltta pihalle ja teltasta pressun alla kulku sisälle ja raksaoven asennus.

Meillä ei siis saa sahata yhtään sisätiloissa, mikäli imuri ei ole koko ajan vieressä imemässä sahauspurua. Siksi teltta sahaamista varten on asennettava.

Itse asiassa, valmistelut oli jo aloitettu aiemmin. Otso ja Harri ovat käyneet molemmat useaan otteeseen tontilla suunnittelemassa ja suojaamassa. Maalämpöporaustenkin takia tuli talon päätyseinää suojata.

Rakennuslupa-asiat veivät meiltä vielä muutama kuukausi sitten kaiken huomion, joten en ole vielä ihan ehtinyt lopullisesti päättämään kaikkia tuotteita ja materiaaleja. Edes kaakeleita, keittiön ja khh välitilan tuotteita, parkettia, tapetteja, lattiakaivoja, upotettavia lamppuja, suihkuseinämää, vaatekaappeja tai ilmanvaihtosuodattimia en ole ehtinyt miettimään.

Kirjoittaessani tätä tekstiä loppuun, on tässä välissä tullut pysähdys rakennustöihin. Täysstoppi. Johtuu siis ontelolaattojen ja niiden saumojen kuivatuksesta. Odotamme myös VTT:n vastausta ontelolaattojen kuivumiseen. Palaan tähän asiaan tuonnempana.

Samoin palaan valintoihin, mitä tulee tuotteisiin joissa on oltava M1-luokitus.  Mm maalit, saumausaineet, vaatekaapit ja parketit ovat sellaisia, joissa luokitusta on tarkemmin syynättävä. Kun taas kaakelit, suihkuseinämät ovat helpompia, koska ne ovat lähtökohtaisesti päästöttömiä materiaaleja.

Joka tapauksessa sisätöiden aloittaminen on ollut hyvä vaihe. Tuntuu jälleen kerran konkreettisemmalta päästä lähemmäs omaa kotia. 😊