Olemme tavallinen perhe Vantaalta. Meitä on vanhempien lisäksi yläkouluikäinen jalkapalloa intohimoisesti harrastava nuori.
Tarve rakentaa oma talo, juontuu siitä, että vanha talomme todettiin asuinkelvottomaksi. Sillä hetkellä koko elämämme muuttui. Tämä tapahtui kevättalvella 2017.
Lopputulos tuolloin tehtyjen erilaisten tutkimusten jälkeen oli, että meidän tuli hylätä kokonaan tuttu ja turvallinen kotimme. Talo, jossa olimme viettäneet yhteistä elämäämme vuodesta 2003, ei ollut enää kelvollinen. Ei kelvollinen meille eikä muille.
Tämä tarkoitti myös siirtymistä evakkoon asumaan, koko kodin tyhjentämistä kaiken tämän keskellä myös elämän langoista kiinni pitämistä. Evakkoon muuttaminen oli meidän kohdalla onnistunut operaatio heti ensimmäisellä kerralla. Olen kuullut, että useasti perheet joutuvat moneen kertaan vaihtamaan asuntoa ennenkuin sopiva löytyy. Olimme tältäkin osin onnekkaita. Ilmeisesti sairautemme ei ollut niin pitkällä.
Kun muutimme evakkoon. niin meillä kaikilla tapahtui yllättäviä huomioita omassa kehossamme. Huono sisäilma aiheuttaa monenlaisia oireita ja vaivoja. Jokaiselle perheenjäsenelle vähän erilaisia vaivoja ja vähän eri mittakaavassa. Sisäilmasairaus lähtee liikkeelle kehon heikoista kohdista.
Oli hämmentävää havaita, että heti 24h:n jälkeen poissa omasta kodistamme:
- Ei enää päänahassa kutissutkaan yhtä paljon kuin aiemmin (luultiin sen johtuvan kuivasta päänahasta).
- Silmistä ei enää valunutkaan kirvelevää nestettä iltaisin (luulimme sen johtuvan väsymyksestä ja liiasta päätetyöstä päivällä).
- Selässä ei ollutkaan enää kipuja selkänikamissa kuten aiemmin (luultiin johtuvan päätetyöskentelystä).
- Outo kurkun ärtyminen ja röhiminen päättyi kokonaan (luulimme sen johtuvan kuivasta kurkusta ja liian vähäisestä veden juomisesta).
- Listaa voi vielä jatkaa muutamalla vastaavalla ilmiöllä, mitkä tulivat vastaan vajaan viikon sisällä.
Nämä kaikki olivat sisäilmaoireita, mitkä hävisivät pyytämättä ja yllättäen. Oireet ovat salakavalia. Oireet huomaa joskus vasta niiden hävittyä.
Sisäilmasairaudesta paranee vain, jos altistuminen loppuu ja keho pääsee palautumaan riittävästi.
Kevään 2017 ajan tyhjensimme kotiamme ja pohdimme miten tulevaisuutemme tulisi rakentua. Mikä olisi järkevin tapa toimia tässä tilanteessa. Erilaisia ratkaisuja pohdittiin ja puitiin.
Sisäilmaongelma rakennuksessa oli rakenteellinen. Sen tähden se ei ole äkillinen eikä sitä kautta vakuutuksen piiriin kuuluva. Näin ollen emme ole saaneet latin latia korvausta mistään. Emme ole ainoita, joille tässä maassa on käynyt näin. Tai tulee käymään näin.
On hämmentävää nähdä miten yhteiskunta yksinkertaisesti ei kykene käsittelemään tätä hankalaa ja vakavaa ilmiötä.
Todella pian meille oli selvää, että elämää on vain tulevaisuudessa. Asioiden edetessä ja uudessa, väliaikaisessa kodissa asuessa, aloimme suht nopeasti päätyä mielestämme oikeaan ratkaisuun. Olemme onneksi ihmisiä, jotka eivät jää tuleen makaaman, vaan haemme aktiivisesti ratkaisuja.
Meidän selkeäksi tavoitteeksi vuoden 2017 aikana uuden, oman kodin rakentaminen samalle tontille, missä vanha talo oli sijainnut.
Olemme tässä välissä saaneet huomata, että eteneminen ei ole aina niin helppoa. Vaiheista toiseen siirtyminen on mm kaupungin byrokratiasta kiinni. Näin ollen tavoitteemme päämäärä on siirtynyt useasti. Nyt olemme vuoden 2019 alussa ja ehkä urakkamme on valmis ensi kesänä.
Myös oli selvää nopeasti, että rakennuskohteen tulee olla varma sijoitus, mitä tulee rakennuksen kuntoon ja arvoon. Meillä, tavallisilla työläisillä ei ole mahdollisuutta menettää toista kotia. Jos näin kävisi, niin silloin löytäisimme itsemme sillan alta.
Siksi rakennamme nyt Honkarakenteen Terve Talo-konseptin mukaista Myrskytuuli 120 sisäilmaltaan terveellistä hirsitaloa. Talon valmistuminen ajoittunee alkukesään 2019.
Aktiivisimmin tätä blogia ylläpitää Pulkkisten perheen äiti, Tuula Ratia-Pulkkinen.
Hän on ollut aktiivinen Vantaan koulujen sisäilma-asioiden seuraamisessa. Tuula on mm. vetänyt lähes 3 vuotta Vantaan vanhempainyhdistysten kattojärjestön (VANVARY) sisäilmatoimikuntaa. Vaikuttanut myös Vantaan kaupunginhallituksen elokuussa 2017 perustamassa Sisäilma-asioiden neuvottelukunnassa jonkun aikaa. VANVARYn vanhemmat ovat aktiivisesti vaikuttaneet Vantaan kaupungilla saadaksemme lasten oikeuksia edistettyä, mitä tulee koulujen sisäilmaongelmiin.