Päivä 29. Talotoimitus

Onneksi ”jo” pari päivää ennen talon toimituspäivää, eli maanantaina 22.10 illalla iski tajuntaan, että tonttimme oli sillä hetkellä pelkkää savivelliä. Savi tulisi olemaan kohtalokkaasti kaikkien tontille kävijöiden saappaissa kiinni. Ja etenkin pystyttäjien. Ja vaikka talotoimituksen paketit asetetaan lavojen päälle, niin lavat olisivat suoraan mudassa. Ja hirret ovat painavia. Kauhukuva hirsitalon sijaan nousevasta savimajasta piirtyi verkkokalvolleni.

Sitten puhelinsoittoja, että tarvitaan ylimääräinen kuorma sepeliä. Rauno (Vihdin PRK) hoiti seuraavana päivänä homman. Oli tehty reilu 80 m2 sorapeti talopaketille. Talon edessä oli myös hiekkaa asianmukaisesti tasotettuna.

En olisi uskonut, että Rauno kaivinkoneensa ja työmiestensä kanssa pelastaisi meidät näin monta kertaa.

 

Kuvat yllä: edellisenä iltana iltavalaistuksesssa näkymä tontille, mihin loppulta asetettaisiin talopaketti. Edessä näkyy muutama terassia varten tehty paalu ja taka-alalla on tekemämme taukomaja

Keskiviikko aamuna 24.10. oli sovittu, että menen klo 7.00 rekkaa vastaan Keimolaan. Ensin ajetaan katsomaan paikat. Rekka oli kuitenkin perävaunullinen ja siksi mm kääntymiset tuli katsoa etukäteen.

Kuski oli huippumukava ja rauhallinen. Hän tarvitsi vähän apua tavaran purkamisessa.

   

Periaatteessa kuorman purkaminen oli ihan ok homma. Sää vaan sattui olemaan turhan tuulinen ja kylmä. Noin 3 tuntia meni purkuun. Muutama tuote oli ilman suojausta, ja niihin laitettiin pressut. Paksujen pressujen 8 x 10m laittaminen yksin korkeiden päätyjen tai räystäspuiden päälle ei ollut helppoa. Kyseessä ei siis ollut muovisen (kesto) ruokakassin ohuiset vihreät pressut vaan paksut, harmaat ja kestävät pressut. Kohtalainen tuuli oli vielä mukana. Tähän hommaan suosittelen, että on vähintään 2 henkilöä tekemässä. Ja kovalla tuulella tai jos talopaketti on iso, niin 3 henkilöä on aina parempi.

Olimme varanneet ohjeiden mukaan lavoja vajaan 30 kpl tontille. Myöhemmin päivällä saapui Ruukin kattopellit ja 2 päivää myöhemmin tuli kattotuolit.

  

  

Samalla alkoivat syysmyrskyt. Tuuli oli kova ja pressuja on oltu laittamassa useasti. Onneksi ei silloin ollut satanut, kun pressu oli lähtenyt irti.

Lauantaina 27.10 oli kova myrsky ja pressut olivat lähteneet jälleen kerran irti. Olimme parisen tuntia lauantaina laittamassa pressuja kiinni. Onneksi saimme pari korttelia kauempana asuvan ”konsultin” rekrytoitua avuksemme. Ilman kolmatta henkilöä ei kovassa myrskyssä hommasta olisi tullut mitään. Suuret kiitokset vielä konsultille!!

Tällä tuurilla päästiin pystytysporukan saapumiseen asti. Kaikki oli kuivaa ja puhdasta. 😊

Kaikki kuvat ovat omia, jollei toisin mainita. Kuvien käyttö ilman asianmukaista viittausta kuvan alkuperään on kielletty.