Kourut ja lumiesteet

Kattoturvatuotteet eli lumiesteet ja palotikkaat katolle sekä vesikourut & sylksyputket asennettiin vähän ennen joulua. Asennuksen suoritti Etelä-Suomen Peltipojat Oy.

Katto meillä on tumman harmaa ja katolla lumiesteet myös ovat tummanharmaita. Räystäät, syöksykourut ja ikkunat ovat valkoiset. Mielestäni kokonaisuus saa näin valoisuutta ja raikkautta.

Meillä oli sama yhdistelmä puretussa talossamme. Eli tumma katto ja valkoiset räystäät ja ihan hyvältä näytti. Pyrin kaiken puolin välttämään synkkää ilmettä. Siksi ehkä valitsen herkästi vaaleaa pintaa myös ulos. Toki mustalla on omat paikkansa, niin ulkona kuin sisustuksessa. Joka tapauksessa pyrin välttämään synkkyyttä. Tässä kun on elämä niin heitellyt, ei sitä enää halua sen lisäksi luoda synkkää maisemaa ympärilleen.

Ja olen asunut myös niin paljon ulkomailla, että pidän välillä räikeistäkin väreistä. Vaikka ehkä en enää valitsisi lähes kirkasta oranssia ulko-oven väriksi, kuten meidän puretussa talossa oli.  😊 Vaikka oli valinta suhteellisen toimiva tuolloin.

Kourujen ja lumiesteiden asennuksen aikoina keli oli välillä tuulinen ja jäätävän tuiskuinen. Hyvälläkin kelillä on hidasta puuhaa asentaa lumiesteitä, kun koko ajan pitää nousta tikkaille ja palata alas. Hetken kun työtä seurailin, niin ajattelin, että ottaa varmasti jalkoihin ja reisiin ainainen kiipeily. En kuitenkaan rohjennut kysyä, että onko step aerobic harrastuksena tuttu. Oli kyllä sen verran hyväntuulinen ja huumorintäyteinen asentaja, että olisi varmaan ymmärtänyt kysymyksen. 😊

Kivat on kattoturvatuotteet kaikkinensa. Tulee talosta taas valmiimman näköinen.

On edes kahdet tikkaat, jotta ei tarvitse tikkaita jatkuvasti siirrellä. Työ vaatii tsemppiä. Hyvin Etelä-Suomen Peltipojat ovat tämän tehneet.
Nyt on tikkaat ja kourutkin asennettu.
Räystäät on jään peitossa.